TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Kirjoitan tiimoilla Kristillinen filosofia. Meillä kaikilla on henki, elämä jatkuu...

Kaikki blogit puheenaiheesta Nuoret

Sääntö-Suomi arjessani

Nuorten pienyrittäjien huolia kuunnellessani ja ratkaisuja pohtien mietin paljon parjattua “sääntö-Suomea”, “holhousvaltiota”. Kyllä, nuorten työelämän muuttuessa yrittäjyyspainotteiseksi on meidän oltava mukana muutoksessa ja helpotettava heidän taakkaansa kenties purkamalla joitain heitä koskevia säädöksiä.

Mutta onko Suomi sääntöineen ansainnut kaiken siihen kohdistuvan halveksunnan?

Nuorten syrjäytyminen on pysäytettävissä

 

Syrjäytyneitä nuoria on Suomessa lähes 70 000.Työttömiä,  levottomia, näköalattomia ja vahvuuksiaan tuntemattomia ja voimattomia. Opetusministeriön laskelmien mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. 

Tavoitteena lapsiystävällinen Suomi

Sosialidemokraattien talouspoliittinen linja korostaa yhteiskunnallisten investointien merkitystä. Kyse on siitä, että investoinnit hyvinvointiin, koulutukseen ja sivistykseen vahvistavat yhteiskunnan rakenteita ja taloudellista toimeliaisuutta. Se on perusedellytys korkealle työllisyydelle ja yhteiskunnan eheydelle. Ne ovat puolestaan välttämättömiä edellytyksiä julkisen talouden kestävyydelle: julkinen talous on vahva, kun työllisyys on korkea ja yhteiskunnallisten ongelmien korjaamisen kustannukset pysyvät alhaisina.

Nykypolitiikka on vanhanaikaista: nuorille ja ikäihmisille omat puolueensa!

 

Ajatellaanpa "out of the box" - laatikon ulkopuolelta:

Perustetaan nuorille oma nuorten puolue (16-29 vuotiaat) ja ikääntyneille oma puolue (yli 60 vuotiaat).

Kolmikymppiset aina kuuteenkymmeneen ikävuoteen saakka voisivat sitten tukea jompaa kumpaa "ikäpuoluetta" oman poliittisen suuntautumisensa ja oman etunsa vuoksi, omien lasten ja lastenlastensa etua ajatellen tai iäkkään vanhempansa etua ajatellen.

Nuoria ei saa ajaa velkavankeuteen

Elämme maailmassa, jossa osamaksuohjelmia ja velkarahoitusta tarjotaan joka puolelta. Omilleen muuttaneille nuorille tarjotaan jopa tekstiviestein kymmenien tuhansien eurojen lainoja. Ongelmiin ajautuneet nuoret maksavat lainojaan uusilla lainoilla ja velkakierre onkin jo valmis. Ei ole siis mikään ihme, että maksuhäiriömerkinnöissä tehdään uusia ennätyksiä vuosittain. Velkavuoren huipulla vaanivat kulutusluottoja tarjoavat pikavippifirmat. Meidän on ehkäistävä viimeistään nyt ylivelkaantumista ja parannettava jo velkaantuneiden asemaa.

Mitä saa miljardilla eurolla?

Miljardilla eurolla saa vuodessa  noin 35 000 maahantulijoille täysihoidon.

 

Miljardilla eurolla voi saada myös kuusi lasten sairaalaan. 

 

Miljardilla eurolla voi saada jokaiselle yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä kärsivälle nuorelle (joka 5. kärsii )  todellista apua. Sitä voidaan myös ennaltaehkäistä taloudellisen tuen mahdollistaessa erilaisia tukimuotoja. 

 

Miljardilla eurolla voi saada kaikille kotihoidon piirissä oleville asiakkaille joka kuukausi kotihoidon palveluita 1140 eurolla.

Sotkuista huolimatta Kaljakellunta on hieno, yhteisöllinen tapahtua

Vantaan Sanomien 31.7. mielipidekirjoituksessa nimimerkki “Siivotkaa jälkenne” kirjoitti, että “Kaljakellunnasta jäi taas kohtuuton sotku – "Miksi päättäjät eivät saa mitään aikaiseksi?"

Kirjoittaja on oikeassa. Kesätempausten sotkut on siivottava. Päättäjien on saatava jotain aikaiseksi.

"Euroopan solidaarisuusjoukot: pilottihankkeesta toteutukseen". Mitä tarkoittaa?

"EU-suurlähettiläät vahvistivat 27. kesäkuuta neuvoston puheenjohtajamaan Bulgarian ja Euroopan parlamentin edustajien aikaansaaman yhteisymmärryksen Euroopan solidaarisuusjoukkojen oikeudellisesta kehyksestä ja asiaa koskevasta budjetista vuosiksi 2018–2020.

Euroopan solidaarisuusjoukot perustettiin helpottamaan 18–30-vuotiaiden nuorten osallistumista erilaisiin solidaarisuustoimiin eri aloilla (ympäristö, kulttuuri, sosiaalipalvelut sekä pakolaisten, lasten tai ikääntyneiden auttaminen) eurooppalaisten arvojen käytännön ilmentymänä.

Nuorten aktiivisuus on tervetullutta

Nuoret uhkaavat perustaa oman puolueen, jos "ei ala näyttää paremmalta" (Yle 10.7.2018):

"Jos nuorten puolue todella perustettaisiin, niin tässä tapahtumassa käy ilmi mitä asioita puolueena nostaisimme keskusteluun."

Vaikka en itse enää kovin nuori ole, näkisin että yhteiskunnassamme on kaksi erittäin merkittävää epäkohtaa:

1) Eläkejärjestelmämme on massiivinen tulonsiirto nuorilta vanhoille

2) Opiskelijat ovat ainoa ihmisryhmä Suomessa, jonka sosiaaliturva on lainapohjainen

Lisää määräaikaisia työsuhteita nuorille ja...

... pitkäaikaistyöttömille. On esitetty, että lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että alle 30-vuotiaita voitaisiin palkata määräaikaisiin työsuhteisiin ilman hyväksyttäviä perusteita.

Ongelmaksi voi kuitenkin tulla se, että käytännössä menettely olisi perustuslain vastaista, ja myös joidenkin Suomen ratifioiminen kansainvälisten sopimusten vastaista.

Ongelma voitaisiin ehkä poistaa jos samoja ehtoja sovellettaisiin myös joihinkin muihin ryhmiin, kuten muun muassa pitkäaikaistyöttömiin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä