TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Kirjoitan tiimoilla Kristillinen filosofia. Meillä kaikilla on henki, elämä jatkuu...

Perhe on paras

  • Valistusohjelma televisioon perheen arkea neuvomaan.
    Valistusohjelma televisioon perheen arkea neuvomaan.

 

Luin lehdestä lähikaupungin Vantaan ongelmista lastensuojelun alalla. Lastensuojelun tapauksia on runsaasti ja työntekijöiden aika ei oikein tahdo riittää kaikkien tapausten hoitamiseen kunnolla.

Olen jo pitkään miettinyt, että nykyään televisiosta puuttuu perheohjelma, jossa neuvotaan kotitaloutta ja muun muassa lasten hoitamiseen liittyvissä asioissa. Se mitä julkisuudessa perheiden osalta näyttää tapahtuvan on, että äidit haluavat mieluummin keskittyä opiskeluun ja työhönsä kuin lasten hoitamiseen. Siirtymää jopa pienten lasten hoitamisessa tapahtuu äideiltä isille. Oma mielipiteeni on, että sukupuolella on merkitystä ja että pienten lasten hoitaminen kuuluu ensisijaisesti lapsen äidille ja että isä on hoitamisessa tukemassa äitiä. Oli asia käytännössä kumman vanhemman hoidossa tahansa, vaikuttaa kuitenkin siltä, että neuvolat, vaikka tekevät hyvää työtä, eivät pelkästään riitä asiassa valistukseen. Olisi tarpeen tuottaa televisioon perhetaloutta koskeva valistusohjelma.

Nykyään monet nuoret naiset bloggaavat perheasioista ja heillä on käsittääkseni myös paljon yleisöä. Saattaisi löytyä kiinnostuneista asiantuntijoista ja valistajanaisista innokkuutta myös perheohjelman tekemiseen. Näin saisimme ihmisten ulottuville asiantuntemusta, mitä perheet tarvitsevat. Nuorilla perheillä ei aina ole isovanhempia neuvomassa, Suomeen on muuttanut ulkomaalaisia ja muutenkin valistusohjelmalla voisi olla kysyntää.

Tämä idea juontaa siitä, että jospa lastensuojelun piiriin ei tulisi niin paljon tapauksia, kun perheiden neuvonnassa nähtäisiin, että asiasta ollaan kiinnostuneita ja että perhettä arvostetaan. Tällä hetkellä viittausta arvostuksen suuntaan julkisuudessa ei kovin paljon ole nähtävissä. Hyvin tuotettu televisio-ohjelma saattaisi rauhoittaa ihmisiä ja siinä voitaisiin ratkoa käytännön ongelmia, joita ihmisillä on. Televisio-ohjelma saattaisi tavoittaa suuremman määrän katsojia kuin blogisivustot tiedottamisessa ja valistuksessa. Lisäksi ohjelman piiriin saataisiin myös eri alojen asiantuntijoita. Ohjelman perusluonne voisi ongelmien ratkomisen sijaan olla näkemys, miten on hyvä toimia. Voisi olla tärkeää tuoda esille perhe-elämän arvostusta ja miten sen dynamiikka parhaimmin voisi toimia.

Televisiossa on tällä hetkellä puute asiallisesta perhevalistusohjelmasta. Kun televisioon saataisiin hyvä perhevalistusohjelma, saattaisi paine lastensuojelutapausten osalta alkaa vähitellen helpottaa. Tämä idea on vapaasti käytettävissä.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Oma mielipiteeni on, että sukupuolella on merkitystä ja että pienten lasten hoitaminen kuuluu ensisijaisesti lapsen äidille ja että isä on hoitamisessa tukemassa äitiä.»

Todellisuus menee näin: Lastensuojelun mielestä isän pitää hoitaa lasta ja kotia täsmälleen yhtä paljon kuin äitikin. Ei ajatuksessa mitään vikaa, varmaan se onkin lapselle hyvä, mutta tätä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista valvotaan sitten nk. "tukitoimilla" eli pakollisilla perhetyöntekijöillä, jotka seuraavat tilannetta niin kauan kunnes se korjaantuu. Jos ei suostuta korjaamaan niin se on sitten huostaanotto.

Sellaiseen ne lastensuojelun resurssit siis menevät todellisuudessa.

Julkisuus menee näin: Kauhistellaan lastensuojelun ylitsepursuavaa työmäärää, kun ne eerikat ovat siellä kotona huumevanhempiensa ja toistensa puukotettavina ja teipattavina.

Sen jälkeen todellisuus menee taas näin: Saadut lisärahat menevät sukupuoliroolien murtamiseen pakkotoimin.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Nyt Yle on verovaroin toimiva suomalainen tv- ja radioyhtiö. Kyllä luulisi olevan tärkeää tuottaa perhettä tukevia asiaohjelmia, joissa perheille tärkeitä asioita käsitellään. Toivottavasti järkivoimat tarttuvat ehdotukseeni: Tänään kotona ohjelma uudelleen ruutuun!

Toimituksen poiminnat