TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Kirjoitan tiimoilla Kristillinen filosofia. Meillä kaikilla on henki, elämä jatkuu...

Taiteen ja tieteen tarinat - ihmisten tarinat

  • Lamppuja syttynyt.
    Lamppuja syttynyt.

 

Ajassa liikkuu kullekin ajalle tyypillisiä tarinoita ja virtauksia. Viime viikkojen ajan lehtiä lukiessani olen nähnyt useita kirjoituksia, joissa puolustetaan tieteen tarinoita. Käsitteenä minulle tieteen tarinat on uusi ja ennen näkemätön. Liekö rantautunut Suomeen jostakin muualta maailmasta. Tuolla käsitteellä pyritään voimakkaasti puolustamaan tieteellisen tiedon pätevyyttä. Onko se jotenkin uhattuna siis?

Ihmiskunnan kehitys ja kasvu on ollut melko suuri menestystarina maailmassamme. Menneisyyteen kuuluu tarinoita tulen keksimisestä kirkon voittokulkuun opettajana, kiinalaisista papuruksista kultatien kauppareitin rikkauksiin, roomalaisista sotilaista amerikkalaiseen unelmaan. Ja paljon muuta. Kunakin aikana ihmiset ovat tosissaan eläneet oman aikansa tarinoita.

Ihmisten historiassa nämä tarinat tunnustetaan. Miksi tieteen tarinat olisivat uhattuina? Tiede on kehittynyt nykyiseen voittokulkuunsa infrastruktuurin kehittymisen myötä. Tieteelle perustuu monia ihmiskuntaa nykyisin hyödyttäviä keksintöjä ja järjestelmiä. Varmaan tulevaisuudessakin tarvitaan tieteitä ja tutkimusta erilaisten mahdollisesti eteen tulevien ongelmien ratkomiseen.

On tunnustettua kuitenkin, että tiede yksin ei selitä kaikkea ihmiskuntaan ja maailmaamme liittyviä ilmiöitä. On olemassa ihmiskuntaakin vanhempia tarinoita, joita voimme ihmisinä nykyään ihailla kirjoissa ja elokuvissa.

Maailmamme saattaa perustua menneiden maailmojen ihanteille. Menneiden maailmojen ihmisten unelmille. Jospa tämä nykyinen maailmamme on se vanhoissa tarinoissa toivottu ja luvattu uusi maailma, jossa vallitsee rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Me ihmiset olemme samoja ihmisiä kuin aina ennenkin.

Maailmamme voi jatkua, kun me hyväksymme tämän maailman uudeksi maailmaksi. Hyväksymiseen tarvitaan hyppysellinen menneiden maailmojen unelmia, lähimmäisen rakkautta aimo annos, taiteiden kertomuksia ja kuvitusta mielikuvituksen ravinnoksi, tieteiden tietoa ongelmien selvittämiseen ja myös uskontoja uskon säilyttämiseen ja jaksamiseen ihmisenä. Sen, että nykyään tieteellisesti voidaan selvittää joitakin asioita, ei pidä sulkea pois jo muuta saavutettua menestystä ihmiselämässä. Maailma on rakentunut kerros kerrokselta historiassaan eikä mitään menneisyyden kerrosta voida tieteenkään avulla pois sulkea. Sellainen maailma olisi vajavainen. Kokonaisuuden ymmärtämiseen tarvitaan kaikkea tietoa, jota on saavutettu, ei pelkästään tieteellistä tietoa, joka ei pysty yksistään kaikkea selvittämään. Kaikkeudellisesti ihmiskunta lienee osa maailmojen tarinoita, joissa ihmiskunta on osa kokonaisuutta, johon sillä on vuorovaikusta, kun vain hyväksymme sen.

Tarinoiden hyväksymisessä nykyään niiden runsauden vuoksi on pientä kilpailua. Ihmisinä olemme kaiken aikaa kuin käsi pystyssä viittaamassa kansakoulussa saadaksemme opettajan huomiota. Jokaisella on jotakin sanottavaa. Rauhan vallitessa jokaisella, jolla on sanottavaa, on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja myös tarinoiden kuulijoilla on mahdollisuus kuulla ja ymmärtää. Kuitenkin - tuotammeko nykyään enemmän kirjoitusta ja tarinoita kuin kukaan ehtii lukea?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"On olemassa ihmiskuntaakin vanhempia tarinoita, joita voimme ihmisinä nykyään ihailla kirjoissa ja elokuvissa."

Täh? Mikä on tarina joka on ihmiskuntaa vanhempi?

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Kiveen kirjoitettu tarina voi olla 4.5 miljardia vuotta vanha.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Moses Vanhan Testamentin mukaan kirjoitti kiveen 10 käskyä. Ne on olleet niin pitkään ohjeitten perustana, että vaikeata niitä nykyäänkään olisi sivuuttaa. Onko tiede löytänyt maapallon vanhimman kirjoitetun kirjoituksen vai ovatko vanhimmat säilyneet ihmisten merkinnät kuvamuodossa?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #4

Kyllä on löydetty paljon vanhempia tekstejä kuin oletetun Mooseksen nakutukset kivitauluissa.

Vanhimmat kirjoitukset nykyisen tiedon mukaan ovat byrokratiaa..laskelmia, inventaariota. Niissäkin on tarina.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tarinaa siitä ei tule kuitenkaan ilman tulkitsijaa ja tässä tapauksessa ihmistä joka sen tarinan vasta keksii,sitä ennen se vain on.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tarina, joka on ihmiskuntaa vanhempi tarina on mm. Taru sormusten herrasta ja vastaavat vanhan maailman tarinat ja kertomukset.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Meinasit,että kognitiivinen vallankumous tapahtuikin ennen ihmistä jossakin vanhassa maailmassa?

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Meinaan, että ihmisiä ja ihmisten tarinoita on ollut jo ennen tätä maapallolla taapertamistakin ja ennen tätä maailmaa ihmisiä on elänyt ns. vanhassa maailmassa jo. Moni asia ihmisten kerronnassa viittaa siihen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #12

Jahas.. Tuohon on vaikea sanoa mitään,kun vedetään jostakin tarinasta tarinalle perustelu.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Tarja kirjoitti:
"Moses Vanhan Testamentin mukaan kirjoitti kiveen 10 käskyä. Ne on olleet niin pitkään ohjeitten perustana, että vaikeata niitä nykyäänkään olisi sivuuttaa. Onko tiede löytänyt maapallon vanhimman kirjoitetun kirjoituksen vai ovatko vanhimmat säilyneet ihmisten merkinnät kuvamuodossa?"

Nykyiset 10 käskyä ja Mooseksen käskyt olivat hyvin erilaiset; sen on tutkimus todennut! Yahweh oli alun perin vulkaanijumala.

Vertaan Urantia-kirjan selostusta ja Israelin historiaan erikoistuneen tutkijan Dr. Barren selostusta asiasta.

SIVU.1599 - "Lisäksi teidän olisi pitänyt havaita, kuinka
jumalallisen lain ymmärtäminen edistyi täysin samaa tahtia näiden
laajenevien jumaluuskäsitysten kanssa. Kun Israelin lapset pääsivät
pois Egyptistä, aikana ennen laajempaa Jahve-ilmoitusta, heillä oli
kymmenen käskyä, jotka olivat heidän lakinaan aina niihin aikoihin
asti, jolloin he elivät leirissä Siinain juurella. Ja nämä kymmenen
käskyä kuuluivat:

1. Älä palvo mitään muuta jumalaa, sillä Herra on kiivas Jumala.
2. Älä tee valettuja jumalia.
3. Älä jätä viettämättä happamattoman leivän juhlaa.
4. Esikoiset kaikista ihmisten tai karjan miehenpuolista ovat minun, sanoo Herra.
5. Kuusi päivää saat tehdä työtä, mutta seitsemäntenä sinun pitää levätä.
6. Älä jätä viettämättä uutishedelmien juhlaa äläkä vuoden lopulla sadonkorjuujuhlaa.
7. Älä uhraa minkään uhrieläimen verta happaman leivän kera.
8. Pääsiäisjuhlan uhritoimitusta ei pidä jättää aamuun.
9. Maan uutishedelmien ensimmäiset on sinun tuotava Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen.
10. Älä kiehuta vohlaa emonsa maidossa.

SIVU.1599 Ja sitten Mooses, Siinain jylinäin ja salamain
keskellä, antoi heille uudet kymmenen käskyä, joista te kaikki
myönnätte, että ne ovat paljon arvollisempia lausumia esiintymään
Jumaluutta käsittelevien avartuvien Jahve-käsitysten rinnalla. Ja
tokko te koskaan näiden pyhissä kirjoituksissa kahteen kertaan
lueteltujen käskyjen osalta huomasitte, että ensimmäisessä tapauksessa
on sapatin pitämisen syyksi osoitettu Egyptistä-vapautuminen, kun taas
esi-isiemme uskonnollisten käsitysten edistyminen vaati myöhemmin
laaditussa kertomuksessa muuttamaan tämän kohdan siten, että sapatin
noudattamisen syyksi tuli luomistapahtuman tosiasian tunnustaminen?

Seuraava teksti on teoksesta: “El and Yahweh: The Early History and Formative Traditions of Ancient Israel “, Barre M. Lloyd

c. The Ten Words
Then Moses went up the mountain and Yahweh said, ”I am about to make a covenant with you. In the presence of all your people I shall work such wonders as have never been worked in any land or in any nation. All the peoples around you will see what Yahweh can do, for what I shall do through you shall be awe-inspiring. Pay attention, then, to what I command you today:

1) You shall bow down to no other god, for Yahweh’s name is jealous One; he is a jealous god. Make no pact with the inhabitants of the land or, when they prostitute themselves to their gods and sacrifice to them, they may invite you and you may consent to eat from their victims; or else you may choose wives for your sons from among their daughters and these, prostituting themselves to their gods, may induce your sons to do the same.
2) You shall make for yourself no images of molten metal.
3) You shall celebrate the fest of Unleavened Bread: you shall eat unleavened bread, as I have commanded you, at the appointed time in the month of Abib, for in the month of Abib you came out of Egypt.
4) You shall celebrate the feast of weeks, of the first fruits of the wheat harvest, and the feast of Ingathering at the close of the year. Three times a year all the men must present themselves before the Lord Yahweh, the god of Israel. When I have dispossessed the nations for you and extended your frontiers, no one will covet you land, if you present yourselves three times in the year before Yahweh your god.
5) All first issues from the womb are mine: every male, every first-born of flock or heard. But the first-born donkeys you must redeem with an animal from your flocks. If you do not redeem it, you must break its neck. You must redeem all the first-born of your sons. No one is to come before me empty-handed.
6) For six days you shall labor, but on the seventh day you shall rest, even at plough time and harvest.
7) You must not offer the blood of the victim sacrificed to me at same time as you offer unleavened bread, nor is the victim offered at the feast of Passover to be put aside for the following day.
8 ) You must bring the best of the first fruits of your soil to the temple of Yahweh your god.
9) You must not boil a kid in its mother’s milk.
Yahweh said to Moses, “put these words in writing, for they are the terms of the covenant I am making with you and with Israel.” He stayed there with Yahweh for forty days and forty nights, eating and drinking nothing. He inscribed on the tablets of the Covenant – the Ten Words.
b. The Theophany
Now at daybreak on the third day there were peals of thunder on the mountain and lightning flashed, a dense cloud, and a loud trumpet blast, and inside the camp all the people trembled. The mountain of Sinai was entirely wrapped in smoke, because Yahweh had descended on it in the form of fire. Like smoke from a furnace the smoke went up, and the whole mountain shook violently. …
=

Alkuperäisessä englanninkielisessä U-tekstissä Dr. Barren tutkimustulokset käyvät vielä selvemmin ilmi. Jopa se mikä on ”kiveen kirjoitettu” muuttuu ajan ja tutkimuksen myötä.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

#5

Viite:

https://www.amazon.com/s?ie=UTF8&page=1&rh=n%3A283...

El and Yahweh: The Early History and Formative Traditions of Ancient Israel, Mar 11, 1998, by Lloyd M. Barre

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Ok, katsoin aikoinaan kirjoittaessani kirjojani Kristillinen filosofia (Elisa Kirja v. 2013) nykyistä suomalaista ja ilmeisesti katekismuksessa olevaa kymmentä käskyä. Ne vaikuttavat vanhoilta oman aikansa ohjeilta ja niihin on nojattu paljon kehityksen kehittyessä.

Aika on muuttunut ja olen tietenkin sitä mieltä, että nykyinen säännöstöt ja lait paremmin tukevat nykyaikaista ihmiselämää kuin ne vanhat 10 käskyä, mutta perustana ne ovat olleet.

Lain säätämisessä kannattaa olla tarkkana, jotta ihmisenä ei vaikutettaisi esimerkiksi ihmissuvun biologiseen kehitykseen haitallisesti. Tästä vaikuttaisi olevan merkkejä esimerkiksi avioliittolain muuttamisessa.

Käyttäjän juhamyllarinen kuva
Juha Myllärinen

Kirjoituksen kommentteja lukematta tuli mieleen se, että jos kerran on pakko rutistaa selviäminen, niin ei siinä kannata jäädä taiteilemaan. Selviämiselle kuitenkin rakentuu taide ja muu elämän antoisuuskin.

Antoisuutta ja muuta kivaa kuin selviäminen turvattuna voi tehdä. Se, että selviäminen on näin vaikeaksi koettua jopa objektiivisesti hyvinvoivien tilanteessa, on asia, jota voisi miettiä.

Toimituksen poiminnat