TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Kirjoitan tiimoilla Kristillinen filosofia. Meillä kaikilla on henki, elämä jatkuu...

Äidinkieli ja isänmaa

  • Niin ihminen valitsee tiensä.
    Niin ihminen valitsee tiensä.
  • Runoja luettiin ja kuunneltiin 4.9. Sellon kirjastossa.
    Runoja luettiin ja kuunneltiin 4.9. Sellon kirjastossa.
  • Mä kirjan luin, Äidinkielen opetuksen historiaa... kissakin tykkää.
    Mä kirjan luin, Äidinkielen opetuksen historiaa... kissakin tykkää.

 

Olen mielihyvällä tutustunut Espoon kirjailijoissakin vaikuttavan kirjailija Katri Karasman uuteen teokseen Aapisesta ylioppilaskokeeseen Äidinkielen opetuksen historia (2014 Unigrafia Oy Yliopistopaino). On ihastuttavaa saada tietoonsa ja taitoonsa tällainen luotaus suomen kielen opetuksen historiaan. Olin jo jonkin aikaa kaivannutkin sitä, että tietäisin paremmin koululaitoksemme kehityksestä ja tämä kirja antaa syvällisen kertomuksen myös siihen tarpeeseen. Kirjailijana käytän suomen kieltä työvälineenä, joten on tarpeellista tietää kielestä hyvin. Suosittelen kirjaa opettajille ja kaikille suomen kieltä lukemiseen ja kirjoittamiseen käyttäville.

 

Suomen kieltä arkikielenään käyttäviä lienee muuallakin maailmassa kuin vain Suomessa, mutta maallamme on kielen kunnioittamisen, opetuksen ja käyttämisen suhteen enemmän vastuuta ja vastuumahdollisuuksia kuin missään muualla maailmassa. Suomen kielen käyttämisen painopistealue on Suomi.

 

Suomen kielen opetuksen ja käyttämisen ”viestikapulaa” on kuljetettu henkilöltä toiselle kielen opetuksen historian ajan ja jo aiemmin mm. Agricolan toimesta. Hienosti ihminen tarttuu omaksi tuntemaansa vastuuseen ja vie viestikapulaa eteenpäin oman osuutensa verran. Kirja on mahdollistunut, kun tietoa viestikapuloiden kuljettajista, äidinkielen opetuksen vastuunkantajista, on tallennettu arkistoihin ja tietoja niissä säilytetään. Tietojen säilytyksen lisäksi tiedon löytäminen ja hyödyntäminen arkistoista on lähes ihmeenkaltaista työtä, siltä se näyttää. Ihmeitä tehdään ja niitä syntyy.

 

Toivon, että kirja ei jää pölyyntymään hyllyihin vaan löytää tiensä jokaisen ihmeitä tarvitsevan käsiin.

 

Vahva on maamme henki.

 

Tämä näkyy siinäkin, että suomen kieltä on alettu opettaa ja käyttää jo ennen kuin varsinaista suomen kielellä kirjoitettua kirjallisuutta on ollutkaan. Alussa opetuksessa on nojauduttu Kalevalaan, Kantelettareen ja Maamme-kirjaan. Siitä opetuksesta on syntynyt suomen kielen osaamisen taikinajuuri.

 

Kirjoitin taannoin blogikirjoituksen, jossa puolustan suomen kielen aseman edelleen vahvistamista maassamme. Ehdotuksellani en tarkoita heikentää muiden kielten osaamista ja harrastusta, vaan ehdotukseni taustalla on oikeastaan hallinnon virtaviivaistaminen. Maassamme on nykyään omien kielivähemmistöjemme lisäksi ulkomailta muuttaneita ihmisiä ja puhuttujen kielten kirjo alkaa olla suuri. Tätä tilannetta tasoittaa suomen kielen opetus ja se, että opetus jatkossa tähtäisi siihen, että hallintokielenä kaikille suomalaisille käytettäisiin suomen kieltä. Tulkkipalveluja tietenkin voidaan käyttää tukena.

 

http://tarjakaltiomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146965-kielikysymys-kiihkotta

 

Olen ihmetellyt joskus sitä, että miten opettajakuntamme selviää tuosta mainitusta kielten kirjosta. Äidinkielen opetuksen historian luettuani uskon siihen, että opettajakuntamme luotsaa muualta tulleet hyvin kielen osaamisen piiriin. Ja kun oppilaan innostus viriää, itseopiskeluun Suomessa on oikein hyvät mahdollisuudet kattavan kirjastoverkon puitteissa.

 

Yksi pieni huoli minulla kuitenkin on: kirjailijayhdistyksen kokouksessa väläyteltiin sellaista pyrkimystä, että joillakin ihmisillä on ehkä sellainen käsitys, että ajan myötä paperikirjoista oltaisiin luopumassa. Tuo ajatus kuulostaa samalta kuin oltaisiin luopumassa sivistyksestä. Toivottavasti kaikkinensa kaikkien asioitten tiimoilla puuhailu ei sentään sellaiseen katastrofiin johda.

 

Kirja sellaisenaan jo esineenä sisältönsä lisäksi on arvo sinänsä ja tärkeä esine, johon omaa oppineisuuttaan voi nojata. On ollut suomalaiselle aina kunnia-asia, että kodissa on kirjahylly, jossa on perheen sivistystä kantavat kirjat ja teokset. Näin soisin edelleenkin olevan. Tiedostan hyvin, että jossakin määrin ajat ovat muuttuneet, mutta perusarvoista ei kannata luopua. Sen voi oivaltaa Äidinkielen opetuksen historiaa lukiessaan.

 

Tämä kirjoituksen kuvittamiseen käytän kolmea kuvaa, jotka nyt kamerastani putosivat. Kuvat kertovat elämän valinnoista, rakkaudesta ja tämän blogikirjoituksen aiheesta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Siitä asti,kun Oikkonen sai minut hätkähtämään kielen merkityksestä,olen ihmetellyt yhtä asiaa.

Tämä sopii sinänsä otsikkosi kanssa todella hyvin yhteen. Nimittäin suomalaiset pitävät itsestään haukkumasananaan suomettumista.

Ajatella..miten joku kansa voi keksiä omasta kansallisuudestaan haukkumasanan. Yleensä tätä käyttää vielä erittäin isänmaallisiksi itseään kutsuvat ihmiset.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Olen kommentoijan kanssa samaa mieltä, että ihmetystä tuo herättää. Muistan kuitenkin tuon sanan syntyhistoriaa ja varmaan sen käyttäjätkin muistavat. Kyse on ilmeisesti siis siitä, että moni suomalainen näkee Suomen aseman hieman ulkopuolisen silmin ja suomettumisena pidetään sitä, että olisi 'rähmällään' naapurimaan suuntaan.

Olenkin joskus miettinyt sitä, että tuon sanan pitäisi saada parempi merkitys. Tosin sanan syntyhistoriaa sinänsä ei voi muuttaa, mutta sananselityksellä voisi vaikuttaa. Sanalla voisi olla se hyvä merkitys, että jokaisen maan on sopeuduttava maantieteelliseen sijaintiinsa ja hyväksyttävä naapurinsa.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Erinomainen kannanotto suomen kielen ja kulttuurin puolesta. Nykyisin on muodikasta vähätellä ja jopa halveksia suomalaisuutta ja suomen kieltä. On modernia ihailla monikulttuurisuutta ja ivailla impivaaralaisuutta. Onko maailmassa toista maata, jossa kaiken vieraan ihannointi olisi yhtä kritiikitöntä kuin Suomessa? Suomi on myös ainoa Itämeren rantavaltio, missä suuren enemmistön kieli ei kelpaa maan ainoaksi viralliseksi kieleksi.

Käyttäjän astamaria kuva
Asta Määttänen

Kiitos, kun nostitte esiin Katri Karasmaan teoksen. On ihailtava niitä suomalaisia, jotka ponnistelivat suomenkielen opetuksen puolesta ruotsinkielisten voimakkaasta vastustuksesta lannistumatta. Heidän työnsä tuloksista saamme nyt nauttia.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Eikä maailmassa ole muuta maata, jonka sivistyneistö suhtautuisi nuivasti oman kansallisen historian tutkimiseen ajalta ennen ruotsin valtaa.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tuossa blogikirjoituksessani mainitaan sana 'taikinajuuri'. Siinä viitataan alkuperäisiin fennomaaneihin ja suomen kieltä opiskelleisiin. Meidän pitää varmaan rukouksissamme kääntyä heidän puoleensa, niin maamme sivistys voi nousta arvoon arvaamattomaan. Eiköhän meissä ole hieman tuota 'taikinajuurta' geeneissämme :-)

Toimituksen poiminnat