Tippitaloutta

Otsikolla ”Juomarahatalous” kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnisti Työrintamalta-palstalla tänään (24.8.2014). Kirjoituksessa valotetaan hienosti tippitalouden eli siis juomarahatalouden eri puolia. Kirjoituksessa mainitaan myös ns. harmaatalous, joka tarkoittaa taloutta, johon verotus ei yllä.

Kirjoituksessa mainitaan, että juomarahakäytännöt vaihtelevat eri maissa ja matkailijan on vaikea tietää, miten toimia oikein kyseisessä maassa.

Itselläni on kokemusta sekä juomarahojen saajana että maksajana. Kokemukseni on 1970-luvulta Suomessa, kun olin kerrossiivoajana eräässä helsinkiläisessä huippuhotellissa. Muistan, että juomarahaa oli mukava saada, se oli hyvin satunnaista ja pelkästään pieniä rahoja, korkeintaan yleensä muutama kolikko. Sitä ei voinut pitää edes palkanlisänä, vaikka sillä ehkä saattoi kustantaa limonadipullon.

Ulkomaille aikoinaan menin parin lomamatkan jälkeen työmatkalle ja juomarahojen suhteen olin täysin tietämätön. Oli tavattoman noloa, kun asiaan ei ollut varautunut. Ulkomailla ollessa taskussa on aina oltava rahaa jaettavaksi erilaisista pienistä palveluksista.

Suomalaisessa journalismissa ei ole osunut eteen kirjoituksia siitä, että miten harmaatalous vaikuttaa ihmisen elinkaaressa. Suomessa ihmiset tavallisesti maksavat veroa ansioistaan ja meillä on kattava eläkejärjestelmä. Vanhana eläkeläiset voivat elää eläkkeen varassa eikä tarvitse tavallisesti tehdä työtä koko eliniän ajan. Miten on muualla tämä asia, se on ainakin minulle mysteeri, jota ehkä jotkut elokuvat valottavat. Vanhat ihmiset työskentelevät monissa maissa kuolemaansa saakka.

Miten tippikäytännöt vaikuttavat ihmisten luonteeseen. Jos rahaa ei tipu pienistä palveluksista, saako vastaansa töykeyttä ja ikävää käytöstä. Ei ole mahdollista, että sitä rahaa olisi kaikilla koko ajan jaettavana.

Mielestäni suomalainen käytäntö on parempi. Ihmiset voivat olla luonnollisen ystävällisiä ja palvella kaikkia matkailijoita ja muita suomalaisia hyvillä mielin.